Sarkolan Nikkilän tilan vaiheita

Kirjoittanut: Timo Tarkka, Sarkola
Kertojat: Iida Kannisto os. Nikkilé ja Edvard Tarkka

Nikkilän tila esiintyi jo vuonna 1540. Tosin silloisella nimellään Heikura. Mutta saman vuosisadan lopussa nimi muuttui Nikkiléksi. Vuonna 1732 oli Sarkolan kylässä 14 taloa. Vanhimmat yksityiskohtaiset tiedot Sarkolan talojen tonteista ja tiluksista ovat vuodelta 1782, jolloin paikkakunnan lsojakoa valmistellut maanmittari laati kylän ensimmäisen kartan. Sen mukaan kylän kaikki tilat sijaitsivat yhtenä ryhmänä maantien ja Tolpantien risteyksessä. Paikka, jota yhä vieläkin nimitetään Vanhaksikyläksi.

lsossajaossa, joka silloin jo osittain saatiin päätökseen oli v.1800. Silloin kylän ikivanha rakennusryhmä hajoitettiin ja tilusten omistus järjestettiin aivan uudella tavalla. 1800 -luvun alkupuolella Nikkilän talo siirtyi nykyiselle paikalleen Sarkolanlahden eteläpäähän, paikkaan, jossa Miemojoki laskee Kuloveteen. Muutamia vuosia myöhemmin Nikkilän talosta tehtiin valtion virkatalo, joita silloisessa Karkun pitäjässä oli kaksi. Toinen oli Kuloveden pohjoispuolella sijaitseva Läykin tila. Nikkilän virkatalo annettiin eräälle Kuninkaallisessa Porin rykmentissä palvelevalle lipunkantajalle. V.1863 syyskuun 25 p:nä tuli keisarillinen asetus, joka koski Kuninkaan kartanoitten ja puustellien hoitamista ja niiden arennille (vuokralle) panosta seuraavaa: Kaikki Kuninkaankartanot ja sotilas- ja siviilikunnan puustellit, jotka tulevat olemaan suorastansa kruunun hallussa, pannaan tästälähin huutokaupan arennille 50 vuodeksi. Läänin kuvernöörin tuli julkaista tieto ennen huutokauppaa kautta maan leviéävissä sanomalehdissä, sekä kuulutuksilla läänin kirkoissa vähintään kuukautta ennen.

Vuonna 1870 kesäkuun 2 p:nä David Tamlander, kotoisin Tammelasta sai vuokratuksi Nikkilän keisarillisen Suomen senaatin talousosastolta. Kontrahtiaika (vuokra-aika) oli 50 vuotta. Jo samana vuonna arentilainen Tamlander, marraskuun 22 p:nä lähetti anomuksen saada oikeuden luvan rakentaa Sarkolan Nikkilän puustellin Karkussa, maaalueella virtaavaan Niemen koskeen vesivoimalla käyvä, kahdella kiviparilla varustettu tullijauhomylly. Elokuun 15 p:nä kuvernöörin osaston Turun ja Porin läänin ynnä Ålannin Iäänin päätös oli, etta rakennuslupa tuli. Rakentaminen aloitettiin heti. Myllystä tuli anotunlainen jalkamylly, lisäksi siihen tuli saha ja pärehöylä. Arenttitilan vuokranmaksu luettiin ainoastaan jyvissä, puoliksi rukiissa ja puoliksi ohrissa, joista kuitenkin puolet oli välttämättä maksettava rahassa.

V.1890 Karkusta kotoisin oleva David Nikkilä osti silloiselta Tamlanderin leskeltä, joka piti taloa miehensa kuoleman jälkeen, Iopun siitä 50 v. kontrahdista, joka vielä oli jäljellä, 30 v. Kontrahtikirjat tehtiin Turussa v. 1891. Rakennukset olivat seuraavat: nykyisen maantien länsi- itäsuunnassa tien eteläpuolella oli navetta, siitä viistoon Myllykylän tien suunnassa talli. Navetan ja tallin välissä oli korkeat pariportit, tallista samaan suuntaan oli puorirakennus. Tallin ja puorin välissä oli portti ja katos portin päällä, joten näissä edellämainituissa oli yhtämittainen katto. Katos oli etupäässä vieraiden hevosia varten rakennettu. Pihan vastakkaisella puolella, vastapäätä navettaa oli tuparakennus. Tuvan ja puodin välissä oli omenapuita. Taasen pirttirakennus oli vastapäätä puoria pihan vastakkaisella puolella. Tuvan ja pirtin välissä oli 40 karviaismarjapensasta. Pirtin päässä oli jatkona ensin lato ja sitten kota, kaikki saman katon alla. Pirttirakennuksen ja navetan välillä oli korkeat pariportit, keskellä pihaa oli kaivo. Pihaa kokonaisuudessaan käytettiin karjapihana. Sauna oli navetan takana, pihasta katsottuna maantien pohjoispuolella. Samalla puolella tietä, saunasta n. 50 m Kutalaan päin oli riihi. Pirttirakennuksen takana oli kaksiosainen puorirakennus. Siitä n.15 m tielle päin Tamlanderin lesken pieni aitta, jota lesken kuoleman jälkeen lapset käyttivät leikkikoppinaan. Kaksiosaisesta aittarakennuksesta metsään päin n. 40 m oli ruumenkoppi.

Palveluksessa oli kaksi miestä ja naispalvelija. Karja: lehmiä 9, nuorikarja 4, sonni, sikoja 2-6, lampaita 20-30, kuttuja
2, kanoja useita kymmeniä, hevosia 4. Vuokra oli edelleen sama kuin edellisellä vuokraajalla, lisäksi oli lankkuja ja lautoja. Virkatalot olivat tarkan valvonnan alla, niissä oli säilytettävä päiväkirjaa, johon virkatalon tarkastaja merkitsi käyntinsä ja mitä silloin oli huomannut talossa puutteellisuuksia. 1901 siellä saattoi olla seuraava merkintä: "Seuraavat korjaustyöt oli tarvis määrätä vuokraajan Iähinnä viiden vuoden aikana täyttämään. Talli ja navetta ovat uudesta rakennettava ja tulee saman katon alla olla sekä kota etta keittiö. Rakennusten palovakuutussummaa on korotettava”.
1905, David eli Taavetti, niinkuin häntä sanottiin, rakennutti navetan annettujen ohjeiden mukaan, rakennuksesta navetan osuus tehtiin kivestä. Rakennuksen teko oli rakennusmestari Kulmalalla urakalla, summan ollessa 5000 markkaa. Vielä nykyisessäkin navetassa on samalta vuodelta olevat kirjaimet D.N ja vuosiluku 1905. Kirjaimet hakkasi eräs Ruusentaali niminen mies, työ kesti viikon ja palkka oli 10 markkaa ja talon ylöspito.
Samana vuonna rakennettiin uusi vilja-aitta nykyiselle paikalleen maantien ja Myllykyläntien risteykseen. Myös riihirakennus varustettiin hevoskierrolla katoksineen. Navetta ja talli purettiin v. 1906, jolloin jo uusi rakennus oli käytössä. Samana vuonna korjattiin myllyä. Kuitenkaan ei mylly enää ollut Nikkilän yhteydessä, vaan se oli myyty useammankin kerran. Taavetti Nikkilän aikana myllarinä oli ollut Vesliini. Kuitenkin myllyn kuului jauhaa taloon
vuotiset jauhot ja tehdä määrätyn määrän päreitä ja lautoja. 1911 paloi mylly ja koko Iaitos kokonaisuudessaan, jota ei enää sen jälkeen ole ollut.
1908 Siuron Osuuskauppa perusti kauppaliikkeen tuparakennuksen länsipäähän. Vielä tänäkin päivänä on käytössä ovi, jossa lukee, lankaosasto, se on veitsellä tehty. Liike oli toiminnassa vain yhden vuoden. Hoitajina olivat Anni ja Toivo Kaarela.
1912 päärakennus korjattiin nykyiselle paikalleen siten, että pirttirakennus siirrettiin tuparakennuksen länsipäähän. Rakentajat olivat Vihtori Suoja, Kalle Kulmala, ja Konsta Arola. 1916 saunarakennus korjattiin ja päärakennus maalattiin.
1921 myi Taavetti Nikkilän talon vuokraoikeuden pojalleen Kallelle, moonaosaa vastaan, joka oli 10 hl rukiita vuodessa ja 4 I maitoa päivässä. Rahaa ei ole käytetty ensinkään. Pappa asui talon itäpäässä olevassa tupahuoneessa. Virkatalon Iähtö- ja tulokatselmuksen jälkitarkastus oli heinäkuun 20 p:nä 1922.

Samana vuonna tehtiin saunaan ikkuna ja uusi Iattia. Laudoista tehty suuli siirrettiin maantien varteen Miemosillan välittömään läheisyyteen. Ulkorappuihin tehtiin seinät. Kalle rakennutti Kurseva nimiselle maalle Iadon, joka on n.1 km talosta Kutalaan päin. Rakennukset pysyivät Kallen aikana ennallaan, karja myös ensimmäisinä vuosina. Torppareita ei Nikkilässä ollut ollenkaan, mutta vuonna 1924 eroitettiin Nikkilästä 3 pientä tilaa, jotka olivat Kannisto, Paatela, entiseltä nimeltään Stenhell - nyk. Suominen - seka Sillanpää (Halme). Talo rappeutui huomattavasti viime vuosien aikana, sillä v.1931 virkatalon tarkastaja teki useita huomautuksia talon rakennusten sekä viljelymaiden suhteen. 1932 helmik. 19 p:nä virkatalon tarkastaja oli kirjoittanut seuraavaa: ”Kävin virkatalossa ja totesin, että annetut määräykset oli kaikki täyttämättä. Tulen ilmoittamaan asiasta asutushallitukselle”.

Näin ollen Kalle Nikkilän virkatalossa pitämä isännyys Iäheni loppuaan, sillä samana vuonna kevättalvella Kalle myi virkatalon vuokraoikeuden Edvard Tarkalle. Uusi vuokraisäntä tuli taloon juhannusaattona samana vuonna, tilan ollessa täysin rappiolla. Samana vuonna rakennettiin uusi sauna ja kuivausriihi entisille paikoilleen. Virkatalon tarkastaja on käynyt viimeisen kerran talossa 17.11.1932, josta on seuraava merkintä:”Kävin talossa ja totesin, että nykyinen vuokraaja oli ryhtynyt asumaan taloa kunnollisesti. Lisäksi hän oli ehdottanut, etta metsänhoitaja kävisi talossa puita leimaamassa, jotta talon rakennuksia saisi edelieen kunnostaa".
Virkatalon vuokra oli entisestään hieman muuttunut, nyt vuokra maksettiin kokonaan rahassa. Kylläkin vuora maksettiin jyvissä ja se vaihteli eri vuosina, ollen normaalisti 3.500 markkaa vuodessa. Virkataloille oli tullut muutamia vuosia ennen laki, jonka mukaan virkataloja sai ostaa itsenäisiksi asutustiloiksi. Niinpä Edvard Tarkka osti Nikkilän asutushallitukselta itsenäiseksi tilaksi v. 1936. Kauppakirjat tehtiin 3.3.1936.

Asutustilalla tarkoitettiin sellaista tilaa, jota ei saanut myydä 20 vuoteen. Tilan pinta-ala oli silloin 15 ha peltoa ja 30 ha metsää. Tilaa kunnostettiin jatkuvasti, peltojen tähden tehtiin paljon työtä. Sarat olivat miltei kaikki eri mittaisia, niitä kuokittiin ja kaivettiin ojia. Työväkeä oli silloin 2 miestä ja 1 nainen. 1937 rakennettiin Miesperä-nimiselle maalle lato, johon tehtiin olkikatto, joka vieläkin on kunnossa. 1938 ostettiin tilalle puimakone, seuraavana vuonna tehtiin puimala nykyiselle paikalleen, joka on ollut tilan riihen alkuperäinen paikka. Puhaltaja ja silppuri tulivat uuden puimalan käyttöön, sähkömoottori v.1939.
1945 korjattiin navettarakennus kokonaisuudessaan, paitsi kivinavetan osuus jäi entiselleen, - kuitenkin madallettuna. Työ kesti 9.7 - 20.12, urakoitsijana Jussi Pataniittu. 1946 rakennettin nykyisen päärakennuksen taakse uusi talousrakennus, joka käsittää ratashuoneen, 2 puoria, 3 luhtia ja mankelihuoneen. Samana vuonna aitta ja sauna katettiin tiilillä, ja aitta ja talousrakennus maalattiin.
1947 hajoitettiin vanha puuliiteri. Samana vuonna maalattiin riihi, sekä v.1942 tehty Lautakotin lato. Lisäksi kunnostettiin talon entisestä pajasta emakoille suojarakennus kesäajaksi.
1952 korjattiin päärakennus, ulkoeteiset tehtiin uudestaan, laitettiin tiilikatto ja maalattiin. Vieläkin on talon itäpäässä olevassa tuvassa 1800 -luvulta olevat ikkunapokat, joita sanotaan "nuottipokiksi". 1956 hajoitettiin talon alkuperäinen puorirakennus, joka oli siirretty paikalleen Sarkolan Vanhastakylästä. Sarkolan Nikkilää koskevat tiedot on Iuettavissa talossa säilytettävistä vanhoista osittain suomen, osittain ruotsinkielisistä asiapapereista ja kirjoista. (1961 tila siirtyi Tuulikki ja Väinö Rantasen omistukseen)

Kirjoitus on Satakunnan museoon tallennettua Sarkolan Nuorisoseuran 1950-luvulla keräämää kansanperinnettä.