Suoniemen kappelin kolme Jacob Leisteniusta ja heidän sukunsa

Leistenius-suvun ensimmäinen pappi oli Jacob Hezekielinpojan isoisä Olaus Johanis Leistenius. Hän oli kotoisin Nakkilasta, Leistilän kylästä. Opintielle lähdettyään Olaus otti sukunimekseen latinankielisen muunnoksen kotikylänsä nimestä. Olauksella oli neljä poikaa. Kolmas poika Hezekiel Olavinpoika Leistenius oli muun muassa Rauman raatimiehenä ja varainhoitajana. Hänen poikansa oli Suoniemen kappalainen Jacob Hezekielinpoika Leistenius, joka solmi avioliiton lääninrovasti Abraham Thuroniuksen tyttären Sofian kanssa noin 1711. Sofia (1690 - 1765) kuuluikin todella merkittävään kirkkoherrojen ja oppineiden sukuun, muun muassa hänen äidinisänsä oli Tukholman kirkkoherra Pehr Arensbäck. Syyt, miksi Jacob ja Sofia lapsineen päättivät muuttaa asumaan syrjäiselle Suoniemelie, olivat mahdollisimman järkyttävät. Isoviha, yksi Suomen Kansan monista vaikeista aikakausista, oli alkanut 1713. Y.S. Koskimies: Suuren Pohjan sodan ja isonvihan aika:

“...Isonvihan ensimmäisinä vuosina venäläiset vaativat pappeja järjestämään kyydityksiä ja kokoamaan pitäjille määrättyjä paloveron luontoisia suorituksia. Niitä pappeja, joiden seurakunnissa venäläisten vaatimuksia ei kyllin nopeasti saatu täytetyksi, pahoinpideltiin raa'alla tavalla. Tästä syystä Abraham Thuronius vietiin v. 1714 Hämeenlinnaan, jossa eversti Zasjetski häntä pieksätti niin että hän vihdoin päästyään vapaaksi kuoli saamiensa vammojen johdosta oliessaan matkalla kotiinsa...”

Näin kertoo historiankirja Sofian isän ja Jacob Hezekielinpoika Leisteniukseri apen kauheasta kohtalosta. Noin vuonna 1719 Leisteniukset pääsivät muuttamaan pois Karkusta, jossa Jacob Hezekielinpoika oli pitkän aikaa piileskellyt kirkon välikatolla vihollista, näiden vaadittua häntä “verojen uloskantajaksi". Suoniemellä perhe asui Raipion Hulkarilla ja vuodesta 1729 Ruolahden kylässä Laurila- nimisessä talossa, josta oli päätetty tehdä Suoniemen pappila. Täällä perhe kasvoi kaikkiaan 9-lapsiseksi. Myös Jacobin isä, Hezekiel, oli tullut pappilaan vanhuuttaan viettämään. Kappalainen Jacob Hezekielinpoika Leistenius oli tarmokas ja tunnollinen mies. Hän teki paljon muistiinpanoja pitäjänsä ja aikansa yleisistä tapahtumista. Jacob kuoli 1753 ja Sofia 1765.

Jacob Jacobinpoika Leistenius (14.1.1713 -20.6.1803):

Jacob Jacobinpoika omasi varsin vaikuttavan sukutaustan; häntä edelsi kuusi sukupolvea pappeja! Jacob jatkoi isiensä työtä. Hän oli ensin isänsä apulaisena 1741 ja Suoniemen kappalaisena vuodesta 1754. Vuonna 1757 hän solmi avioliiton huomattaviin pappissukuihin sekä isänsä että äitinsä puolelta kuuluneen Karkun kirkkoherran Gabriel Wegeliuksen tyttären Kristiinan karissa. Sulhanen oli juuri täyttänyt 44 vuotta ja morsian oli 25-vuotias. Jacob Jacobinpoika Leistenius oli vaatimaton elintavoiltaan ja erityisen vähäpuheinen, mutta perimätieto kertoo, että henkistä voimaa eli karismaa hänellä oli paljon. Eero Järventaustan esitelmä, Suoniemen seurakunnan ja kirkon vaiheita:

“...Jumalanpalvelusta pitäessään Jaakko Leistenius ryhtyi lukemaan päivän tekstiä Raamatusta ja sanoi: “Kuulkaa näitä Herran kalliita sanoja!” Harvasanaiseen tapaansa luettuaan tekstin Leistenius lopetti aameneen. Mutta muuan itse hätäisyydestään tunnettu suulas isäntämies tokaisi kirkon penkistä: “Tyyriitähän niistä tulee, ku niitä noih harvaan tiputtelee!” Leistenius katsoi isäntää pitkään, mutta ei sanonut mitään. Arveii kai, että siinä oli mieheile rangaistusta tarpeeksi, kun kirkkoväki kääntyi totisena miestä tuijottamaan...”

“Leistenius osasi myös vaikenemalla saarnaamisen taidon, kertoi kirkkoherra Veli Karhenmaa esitellessään muistitietoa Suoniemen entisistä papeista ja jatkoi: Jaakko Jaakonpoika Leistenius osasi panna katseellaan seurakuntalaisen omantunnon töihin...”


Jacob Leisteniuksen tiedetään olleen myös taitava käsistään. Hän osasi valmistaa tarvitsemansa esineet puusta ja nahasta. Hän käytti tekemäänsä saapasparia koko loppuelämänsä sitä tarpeen tullen korjaten. “Älä jätä hulttiomuuden valtaan sitä, minkäs olet tehnyt, neuvoi Leistenius seurakuntalaisiakin.”

Matkan pappilasta kirkolle ja takaisin, yhteensä 10 kilometriä, Jacob teki kävellen, leväten puolimatkassa eräällä kivellä joka oli tasainen kutsuttu Leisteniuksen kiveksi, Huokausten-,
Huiluu- tai Papinkiveksi. Siihen on kaiverrettu Jacob Leisteniuksen nimi sekä hänen syntymä-ja kuolinaikansa.

Jacob Jacobinpoika vaikutti Suoniemen seurakunnassa yli 60 vuotta.Vanhoilla päivillään hän joutui vielä kokemaan järkytyksen, kun Suoniemen kappeli paloi salamaniskusta maan tasalle juhannuspäivänä vuonna 1799. Uutta kirkkoa hän ei ehtinyt valmiina nähdä.Hän kuoli 20. kesäkuuta 1803, 89- vuotiaana, ja hänen juhlalliset hautajaisensa pidettiin uuden kirkon vihkiäisten yhteydessä 16. lokakuuta 1803.

Jacob Gabriel Leistenius (4.3.1766 - 15.12.1839)

Jacob Jacobinpojan poika, Jacob Gabriel vihittiin papiksi vuonna 1791. Vuodesta 1794 hän oli isänsä apulaisena. Suoniemen kappalainen hänestä tuli isänsä jälkeen 1804. Virkaanastumista juhlisti vastavalmistunut, komea kirkko, joka vielä kaiken kukkuraksi oli nimetty Pyhän Jaakopin kirkoksi hänen isänsä ja isoisänsä muistoa kunnioittaen. Jacob Gabriel vihittiin 1801 porilaisen kauppiaantyttären Ulrica Helena Inbergin kanssa. He saivat kaikkiaan kuusi lasta, joista vain kaksi eli aikuisiksi. Kappalainen Leistenius jäi leskeksi 20 avioliittovuoden jälkeen. Hänet vihittiin uudelleen pirkkalalaisen vänrikin Erik Blåfieldin (aatelissuku numero 22) tyttären Catharina Gustavan kanssa. Jacob Gabriel palveliseurakuntaansa kuolemaansa asti, kuten isänsä ia isoisänsäkin. Yhdessä nämä Suoniemen kolme Jaakkoa vaikuttivat kotiseutunsa hengenelämään pitkälti yli sata vuotta.

Runoilija Jacob Gabriel Leistenius (15.4.1821 ~ 4.1 .1858)

Suomen kirjallisuuden historia tuntee “Suoniemen neljännen Jaakon”, filosofian maisterin, runoilijan Jacob Leisteniuksen, Jacob Gabriel nuoremman. Vuonna 1847 hän julkaisi runokokoelmat "Pojken" ja "Yngligen”. Hän solmi avioliiton leskirovastinna Wireniuksen kanssa, lapsia pariskunnalla ei ollut. iloisen runoilijan elämää alkoivat pian varjostaa sairaus ja taloudelliset huolet. Seurauksena niistä alkoivat runonlähteet ehtyä. Vuonna 1855 ilmestyi vielä kokoelma "Dikter". Sakari Topelius on "Haamuille" omistamassaan kokoelmassa muistanut Leisteniusta: "...ainoalle, joka pilvisenä aikana tunsi hymyilyn jalon taidon..." J.O.Rancken julkaisi 1886 Jacob Leisteniuksen kootut runot "Samlade dikter" ja elämäkerran. Vuonna 1902 ne on julkaistu vielä uudelleen.

Teksti on lyhennelmä kirjeestä, jonka taidemaalari Helena Vapaa, Jacob Jacobinpoika Leisteniuksen tyttären Marian tyttärentyttärenpojanpojantyttärentytär on lähettänyt Suoniemen pappilan nykyisille omistajille ja asukkaille Mauri ja Tuula Paunilalle.

Teksti pohjautuu Leo Ojasen, Leistenius-suvun jälkeläisen ja Helena Vapaan enon selvittämiin genealogisiin tietoihin.