Eläimet

Huu-uu huu-uu

Tossua toisen eteen ja kohti metsänreunaa. Kaksi paikallista lintumiestä, Mattila ja Sorri, kaksi koulutettua rengastajaa ja joukon jatkona pari kamera kaulassa etenevää muuta kulkijaa. Suuntana huuhkajanpesä ja siellä odottelevat poikaset. Keväällä sattumalta löytyneessä huuhkajanpesässä tapahtui odotettu ja onnistunut perheenlisäys ja kaksi poikasta, uros ja hieman suurempi naaras saavat renkaat jalkaansa ja pääsevat mitoillaan mukaan tilastoihin.

Pesälle saavuttaessa emolintua ei näy missään, mutta poikaset ovat rauhassa pesän vieressä ihmettelemässä saapuvaa joukkoa. Näillä kynsilliä on hyvä tarttua saaliiseen. Onneksi rengastajan käsi ei huuhkajan mielestä ole saalis.Asiaankuuluvat nokan napsuttelut ja sähinä kertovat, että vieraat eivät ole kaikkein toivotumpia. Mieluummin poikaset olisivat ottaneet vastaan emon mukanaan hiiriä tai myyriä, tai ehkä jonkin lokinkin kun pienestä jyrsijäkannasta ei riitä kaikille halukkaille ruoaksi. Poikaset ovat jo aika isoja, koiras hieman pienempi kuin naaras, mutta molempien voimakkaissa jaloissa olevat kynnet herättävät kunnioitusta. Nokka ja kynnet ovatkin kuulemma jo lähellä täysikasvuisen linnun vastaavia.

 

Tottuneet rengastajat ”lukevat” maastosta, että samalla paikalla on ainakin edellisvuonna pesitty. Luita ja sulkia on pesän ympärillä. Paikka on huuhkajalle sopiva ja mikäli alue ei pusikoidu liiaksi niin lintu mahdollisesti jatkaa siellä pesintäänsä. Emolintu tarvitsee tilaa liitäessään pesäänsä, sillä sen siipiväli saattaa olla 180 cm.Vielä täman ikäisinä poikaset kulkevat maata pitkin kävellen, mutta kohta siivet alkavat kantaa. Huuhkajan reviiri on parin kilometrin luokkaa, eli kyllä nämäkin poikaset halutessaan löytävät Sarkolasta kotinsa. Eli kun aikuinen mies levittää kätensä niin huuhkajan siipiväli ei jää siitä jälkeen, komea on tuo tuimakatseinen lintu.

 

Toinen linnuista saa myös radiolähettimen nilkkaansa, jotta linnut voidaan vielä muutaman viikon kuluttua paikantaa. Silloin ne etsitään maastosta jossa ne kulkevat vielä maata pitkin ja ne saavat selkäänsä gps-paikantimen samalla kun radiolähetin poistetaan. GPS-paikantimet kiinnittää espanjalainen tutkijaryhmä joka tekee tutkimusta pöllöjen liikkumisesta ja käyttäytymisestä. Sarkolalaiset linnut pääsevät siis espanjalaiseen tutkimukseen mukaan – Sarkolasta maailmankartalle, tai ainakin Espanjan kartalle. Huuhkajat tosin pysyttelevät Sarkolassa kaikkien meidän riemuna, jotka ihastelemme kevätöisin kuuluvaa huhuilua: huu-uu huu-uu.Höyhenpeite on poikasella vielä untuvaa, mutta silmien väri, nokka ja kynnet ovat jo kuin aikuisella linnulla, tai ainakin ilme.

Ihan Pöllö juttu

Lehtopöllö on huudellut kevään mittaan Vahalahden suunnalla, läheisellä mäellä. Aiemmin oli lintumiehet käyneet tarkistamassa, että oliko pöntössä poikasia ja nyt toukokuun lopussa oli rengastuksen aika. Pesintä oli onnistunut, kolme poikasta naksutteli nokkaansa rengastajien varmoissa, mutta hellissä otteissa. Parinkymmenen vuoden kokemus näkyi toimissa kun poikasten kriittiset mitat otettiin talteen ja poikasista kaksi saivat "kihlat" nilkkoihinsa. Kolmas poikanen oli sen verran pieni, että siitä otettiin mitat, mutta rengasta se ei nilkkaansa saanut.

Pöllönpoika mitataan ja punnitaan lisäksi se saa nilkkaansa renkaan.Rengastajat saivat hommansa tehtyä ja suuntasivat kohti seuraavaa pönttöä. Rengastuksia tälle iskuryhmälle kertyy vuodessa 50-200 linnun verran. Parinkymmen vuoden ajan on siis useampi tuhat pöllöä ollut näiden ammattimiesten käsittelyssä.

Rengastusikään pääsevien poikasten lukumäärä riippuu pöllöjen ruoan määrästä. Vuosittain vaihtelevat myyrä ja hiirikannat vaikuttavat pöllönpoikasten lukumäärään. Toki lehtopöllö nappaa silloin tällöin rastaankin ruoaksi. Puutarhureiden riemuksi, mutta pöllömiesten harmiksi myyräkanta on jo toista vuotta aallonpohjilla. Mutta parin uuden keväisen yöhuutelijan verran kanta kuitenkin lisääntyi.