Tavattiin Tavelassa

Sarkolan kylätoimikunta päätti järjestää kevätretken kyläläisille. 12.05.94 se sitten toteutettiin. Ilma oli onneksi kaunis, vaikkakaan ei mitenkään helteinen. Lähdimme aamusta tekemään valmisteluja Tavelaan, että kaikki olisi valmista vieraiden saapuessa. Lievästi ilmaistuna jännitti kovasti tuleeko ketään, kiinnostaako ihmisiä patikkamatka Tavelaan, josta kaikki eivät olleet koskaan kuulleetkaan. Iloinen oli yllätys kun väkeä alkoi saapua paikalle.

Tervetulotoivotusten jälkeen vieraat tutustuivat entiseen riiheen josta oli kunnostettu karu ”eräkämppä”, sekä ympäristöön. Monta tarinaa sai kuulla
vanhasta Tavelasta. Eila Ala-Mikkola-Yli-Hemmo kertoi yöpyneensä lapsena Tavelassa. Lähdimme katselemaan ympäristöä. Vanhaa pirtinpaikkaa josta ei
ole jäljellä enää kuin vähän kiviä ja ilmeisesti kellarina toiminut pieni ”komero” kivijalassa. Myös savusaunassa Eila kertoi Tavelassa käyneensä. Etsimme ja löysimmekin vanhan savusaunan paikan josta ei ollut jäljellä kuin kivikasa sekä vanha tynnyri jossa oli putkesta tehty kierukka minkä avulla ilmeisesti saatiin lämmintä vettä.Edellisenä iltana kävimme ”etukäteis” vierailulla Tavelassa entisen vahalahtelaisen kanssa ja hän kertoi että Tavelassa oli myös ns. mäkiuuni, jonka löysimmekin jonkin aikaa etsittyämme. Tosin sekin oli jo romahtanut.

Sitten siirryimme makkaratulien ääreen. Iloinen puheensorina täytti tienoon, 29 henkeä oli paikalla. Olen suuresti kiitollinen kaikille Teille jotka teitte
siitä päivästä meille niin mieliinpainuvan ja mukavan tapahtuman kaikkine mukavine juttuineen entisistä ajoista ja tavoista. Näin lopuksi voisin omasta
puolestani kertoa usein ajatelleeni, miten katoavaa ihmisen kovan uurastuksen tulokset voikaan olla. Kun kävelen Tavelan entisillä pelloilla, jotka nyt kasvaa istutuskoivua, ja ajattelen sitä kovan työn määrää mikä on tehty kuokalla raivatessa peltoja viljelykuntoon ja rakennuksien rakentamista sinne metsän keskelle vuosisadan alussa ja kaikkia niitä vuosia jotka on kulunut siellä raataen. Ja nyt mitä on jäljellä, ei oikeastaan mitään. Niin en voi kuin kunnioitusta tuntien katsella ympärilleni mieli jotenkin haikeana ajatella tätäkö se on ihmisen elämä.

Raila Lehtelä

Lisätietoja