Runo Pirunpesästä

Runo pirunpesästä Suoniemen pitäjässä

Muistiin kirj. Jaakko Alanen


Asui entis aikuisina

piru Karkun pitäjässä

Joka tunki turmelemaan

viattomat viettelemään.

Synnin teille synkehille

kadotuksen kankahille.

Sokaisemaan sieluloita

pahemmaksi pakanoita.

Vaan kun saatiin tuo kivinen kirkko tuonne

Raipioon rakettua,

muhkeasti muurattua.

Ostettiin myös aivan suuri

siihen kirkon kivimuuriin

Kello kaunis kaikuvainen

hopeasta hohtavainen.

Se soipi äänellä somalla

tahdilla tavattomalla.

Tästä tuli tuskihinsa

iso piru iilihinsä.

Söi hän lampaat laitumilta

varasteli vainioilta.

Sai hän kerran Sarkolasta

kelpo sian Kesoltakin

lattialta lahdatessa

kaiken väen kaltatessa.

Turskisti vei possun tuoreen.

Kantoi varsin Vanaja vuoreen.

Siell’ oli hänen sijansa

kalliossa kammionsa.

Keso kirkkoon kiiruhtaapi

Jouluaamuna ajeleepi

järven jäätä järskyttelee

pitkin selkää samoelee.

Piru kohta pirahutti

mäestä huutaa hujahutti.

”Keso tule tupahani,

kerkiä nyt kestihini,

tule tänne pirun pihaan

syömään sinun sikas lihaa.

Tääll’ on kystä keitettynä

toista kystä kiehumassa”

Vaan ei Keso vaatimusta

kuunnellutkaan kutsumusta

Otti piiskan pivostansa

sillä huimas humuansa.

Hepo juosta hetkutteli.

Keso aivan ajatteli:

Jospa tuosta tuonnemmaksi

ehtisi vaan edemmäksi.

Ett’en kuulis’ kumman laista

enää tuommoist’ ääntä toista.

Toinen templi vielä tehtiin.

Suoniemeen sen sija suotiin.

Nytpä paha pakons’ otti

kotonsa kylmille jätti.

Kumpu aina kumahteli

kirkon kellot kilahteli

korvihinsa korkealle

kuului vuoren kukkulalle.

Vanha lempo levoltansa

lähti kohta kotoansa.

Vipasemaan vierahille

maille tuntemattomille.

Jätti pesäns jälkehensä

kalliohon kaivettuna

Jota kansat katselevat

muinaisia muistelevat

aikoja mi aattelemme kauemmaksi

Pakanuuden päivilöihin.

Kansan tarut katoaapi

vaan nuo kolot kalliossa

muistuttaapi muinoisia

aikoja jo ollehia.

 

Tämän runon Pirun pesästä on sepittänyt Kaarlo Bergstad 14 vuotiaana ja se on tallennettu hänen jälkeensä muistitiedoista, mistä johtuu, että runosta on useita toisistaan eroavia muunnelmia, perusajatuksen pysyessä kuitenkin samana.

Lisätietoja