Koulumuistoja - osa1

Tullessani syyskesällä 1928 oppilaaksi Vahalahden kansakoulun ensimmäiselle luokalle, oli se varmasti siihenastisen elämäni merkittävin tapahtuma. Suuret, korkeat ja valoisat luokkahuoneet vähän hirvittivätkin ahtaisiin ympäristöihin tottunutta pientä kulkijaa.

Myhäilevät opettajat paimensivat kuitenkin tämän silloin puoliväliin kolmattakymmentä oppilasta käsittävän katraansa suurempaan ns. alaluokkaan jossa pidettiin ensimmäinen päivänavaus, siihen aikaan sanottiin rukoukset. Johtajaopettajana toimi siihen aikaan Otto Pälve ja toisena eli naisopettajana Lempi Lahja Pouru. Hän toimi Hanna Laanisen, joka oli siirtynyt emännäksi Mattilan taloon ja niin muodoin toisiin harrastuksiin, sijaisopettajana ensimmäisen lukukauden. Hän saai kait sen jälkeen vakinaisen paikan, koska meille ilmestyi joulun jälkeen uusi opettaja Lyyli Aalto, joka oli fyysisesti edeltäjänsä vastakohta, jonka pienen pojan silmät kohta panivat merkille. Kun päivä oli näin saatu alkuun, vei Pälve oppilaansa omaan luokkaansa ja meidät alaluokkalaiset opettaja sijoitteli sitten mielensä mukaiseen järjestykseen. Koulussa tuntui, varsinkin ensimmäisinä päivinä vahva öljymaalin haju. Olihan maalari Mäkinen poikinensa kesän aikana ahkeroinut maalaten kaikki lattiat ja pulpetit, vieläpä suuri musta taulukin oli ehostettu. Pakkelia oli myös tarvittu runsaasti, sillä aina oli joukossa niitä kansantaitelijain alkuja, jotka raapustelivat pulpettien kansiin ja jopa mustan taulun kulmaankin nimikirjaimiaan ja omia puumerkkejään. Mäkinen restauroi ne kuitenkin pakkelilla umpeen ja veti maalin päälle, niin että kaikki oli hienossa kunnossa kun uudet tulokkaat alkoivat opiskelunsa. Kouluun oli edellisenä kesänä saatu sähkövalot, joten suuret luokat olivat juhlavan valoisat.

Niin sanottu alaluokka oli suurin luokka, jossa pidettiin aina aamu- ja iltahartaudet samoin kaikki koulun suuret juhlat. Opettajan korokkeen takana oli suuri, melkein koko seinän levyinen musta taulu, jonka edessä moni meistä oppilaista tuli tuntemaan tietojensa ja taitojensa niukkuuden. Taulun yläpuolella oli Hoikkalan pariskunnan suuret kuvat ja heidän välissään oli Uno Cygnaeuksen kuva, jota kutsuttiin kansakoululaitoksen isäksi.
Hoikkalat lahjoittivat kansakoululle tontin rakennuksineen ja suuret maa- ja metsäalueet mahdollistaen näin koulun saannin kyläämme jo varhaisessa vaiheessa. Koulun metsistä hakattiin joka vuosi koulun lämmitykseen tarvittavat koivuhalot, joten koulumme oli verrattaen varakas. Uudet tuulet ovat sitten katsoneet oikeudekseen poistaa näiden lahjoittajien kuvat tältä kunniapaikaltaan, valitettavasti. Luokan oikeassa nurkassa oi seinällä karttateline, jossa rullalla säilytettiin siihen aikaan voimassa olevua karttoja. Sen edessä oli teline johon kartta ripustettiin monien oppilaiden kauhuksi, sillä sen edessä tunsi kyllä pienuutensa kun oli näytettävä pohjanmaan jokia tai sitten vesireittejä sisämaasta. Samassa nurkassa seisoi myös helmitaulu, tämä idän kansojen laskukone, jonka käyttöä meille ei koskaan opetettu- Ei varmasti olisi osattukaan opettaa, mutta jonka taitava käyttö on monelle nykyajan taskulaskimen kantajalle ihastuksen ja ihmettelyn kohde.

Oikealla seinällä, keskellä oli kaksi kattoon asti ylettyvää paltimuuria, joilla luokka lämmitettiin. Lämmityksestä huolehti siihen aikaan Tammelinin mummu, joka oli palkattu koulun siivoja-vahtimestariksi, sen jälkeen kun koulu oli kaksi kertaa palanut huolimattoman lämmityksen vuoksi. Lämmityksen olivat ennen suorittaneet yläluokan järjestäjät, mutta jättäneet pesänluukut auki ja pesän edessä olevat tuohiset kuivat klapit olivat oivallisia sytykkeitä pesästä pudonneille hiilille. Klapien kannossa saivat oppilaat edelleenkin avustaa. Muurin vasemmalla puolella seinällä oli lukujärjestyksen paikka, siinä se aina oli. Oven puoleisessa takanurkassa oli suuri puinen laatikko jossa säilytettiin suuria pahvisia värikuvia tällöin esille ja tavattoman mukavasti ne tuntia aina piristivätkin, siihen aikaan ei viel uneksittukaan dia- tai heittokuvista. Missähän nämäkin taulut nykyisin  lienevät? Ne olivat hyvien taiteilijoiden tekemiä.

Takaseinällä keskellä oli kaappi, jossa yläosassa oli laseilla varustetut ovet, näiden ovien takana oli fysiikan opetukseen tarkoitettuja välineitä. Siellä oli rikkinäinen höyrykone, kuumennettava rautapallo ym. muuta kamaa joita ei yleensä käytetty. Alaosan kaapissa oli vihkoja ja kaikenlaista paperitavaraa mm. käyttämättömiä koepapereita. Tämän kaapin vieressä oli musta koristeellinen kaappi, jonka ovessa oli myös lasit, siinä sijaitsi ns. kansankirjasto. Kaappi oli aivan täynnä vanhaa hyvää kirjallisuutta. Luin sen läpi pariinkin kertaan koulusta päästyäni. Missä lienevät nämäkin kirjat? Ne olisivat historiallisesti hyvinkin arvokkaita nykyisin.

Vasemmalla etunurkassa oli sitten Hirvelän urkuharmooni, Pälve soitteli sitä aina aamu- ja iltahartauksissa. Laulunopetuksessakin sitä käytettiin, se oli aina naisopettajan hommia. Pälve ei siinä asiassa kait luottanut omiin kykyihinsä. Muistan vieläkin ensimmäisen laulun joka minulle sen avulla opetettiin, se oli : Täällä pohjantähden alla. Olen sitä vuosien varrella kuullut ja laulanutkin monissa tilaisuuksissa, eikä se ole vieläkään pahemmin rupsahtanut.

Luokassa oli kolme jonoa yhden istuttavia pulpetteja ja muurin edessä yksi jono kahdenistuttavia vanhan mallisia pulpetteja. Yleinen istumajärjestys oli, pienimmät eteen ja isommat taakse. Ei kuitenkaan sääntöä ilman poikkeusta, joukossa oli aina joku joka oli jäänyt parantelemaan numeroitaan, kertaus on opintojen äiti. Oli myös sellaisia ”tirannia” poikia, joiden energia ei millään tahtonut tunnin aikana pysyä aisoissa, sellaiset istutettiin näihin kahden istuttaviin pulpetteihin ja viereen pantiin joku jämerän tuntuinen tyttö, jonka olemus oli omiaan hillitsemään liikoja pyrkimyksiä. Olihan siinä iässä melko kaameaa joutua istumaan tytön viereen, joten opettajan käyttämä metodi ei ehkä ollut niinkään huono.

Tälläisissä oloissa se viisastuminen silloin alkoi. Monta mutkaa siihen sisältyi sen neljän vuoden aikana, mutta niistä voidaan tarinoida myöhemmin.

Jaakko, Vahalahtilainen

Lisätietoja