Koulumuistoja - osa1

Tullessani syyskesällä 1928 oppilaaksi Vahalahden kansakoulun ensimmäiselle luokalle, oli se varmasti siihenastisen elämäni merkittävin tapahtuma. Suuret, korkeat ja valoisat luokkahuoneet vähän hirvittivätkin ahtaisiin ympäristöihin tottunutta pientä kulkijaa.

Myhäilevät opettajat paimensivat kuitenkin tämän silloin puoliväliin kolmattakymmentä oppilasta käsittävän katraansa suurempaan ns. alaluokkaan jossa pidettiin ensimmäinen päivänavaus, siihen aikaan sanottiin rukoukset. Johtajaopettajana toimi siihen aikaan Otto Pälve ja toisena eli naisopettajana Lempi Lahja Pouru. Hän toimi Hanna Laanisen, joka oli siirtynyt emännäksi Mattilan taloon ja niin muodoin toisiin harrastuksiin, sijaisopettajana ensimmäisen lukukauden. Hän saai kait sen jälkeen vakinaisen paikan, koska meille ilmestyi joulun jälkeen uusi opettaja Lyyli Aalto, joka oli fyysisesti edeltäjänsä vastakohta, jonka pienen pojan silmät kohta panivat merkille. Kun päivä oli näin saatu alkuun, vei Pälve oppilaansa omaan luokkaansa ja meidät alaluokkalaiset opettaja sijoitteli sitten mielensä mukaiseen järjestykseen. Koulussa tuntui, varsinkin ensimmäisinä päivinä vahva öljymaalin haju. Olihan maalari Mäkinen poikinensa kesän aikana ahkeroinut maalaten kaikki lattiat ja pulpetit, vieläpä suuri musta taulukin oli ehostettu. Pakkelia oli myös tarvittu runsaasti, sillä aina oli joukossa niitä kansantaitelijain alkuja, jotka raapustelivat pulpettien kansiin ja jopa mustan taulun kulmaankin nimikirjaimiaan ja omia puumerkkejään. Mäkinen restauroi ne kuitenkin pakkelilla umpeen ja veti maalin päälle, niin että kaikki oli hienossa kunnossa kun uudet tulokkaat alkoivat opiskelunsa. Kouluun oli edellisenä kesänä saatu sähkövalot, joten suuret luokat olivat juhlavan valoisat.

Niin sanottu alaluokka oli suurin luokka, jossa pidettiin aina aamu- ja iltahartaudet samoin kaikki koulun suuret juhlat. Opettajan korokkeen takana oli suuri, melkein koko seinän levyinen musta taulu, jonka edessä moni meistä oppilaista tuli tuntemaan tietojensa ja taitojensa niukkuuden. Taulun yläpuolella oli Hoikkalan pariskunnan suuret kuvat ja heidän välissään oli Uno Cygnaeuksen kuva, jota kutsuttiin kansakoululaitoksen isäksi.
Hoikkalat lahjoittivat kansakoululle tontin rakennuksineen ja suuret maa- ja metsäalueet mahdollistaen näin koulun saannin kyläämme jo varhaisessa vaiheessa. Koulun metsistä hakattiin joka vuosi koulun lämmitykseen tarvittavat koivuhalot, joten koulumme oli verrattaen varakas. Uudet tuulet ovat sitten katsoneet oikeudekseen poistaa näiden lahjoittajien kuvat tältä kunniapaikaltaan, valitettavasti. Luokan oikeassa nurkassa oi seinällä karttateline, jossa rullalla säilytettiin siihen aikaan voimassa olevua karttoja. Sen edessä oli teline johon kartta ripustettiin monien oppilaiden kauhuksi, sillä sen edessä tunsi kyllä pienuutensa kun oli näytettävä pohjanmaan jokia tai sitten vesireittejä sisämaasta. Samassa nurkassa seisoi myös helmitaulu, tämä idän kansojen laskukone, jonka käyttöä meille ei koskaan opetettu- Ei varmasti olisi osattukaan opettaa, mutta jonka taitava käyttö on monelle nykyajan taskulaskimen kantajalle ihastuksen ja ihmettelyn kohde.

Oikealla seinällä, keskellä oli kaksi kattoon asti ylettyvää paltimuuria, joilla luokka lämmitettiin. Lämmityksestä huolehti siihen aikaan Tammelinin mummu, joka oli palkattu koulun siivoja-vahtimestariksi, sen jälkeen kun koulu oli kaksi kertaa palanut huolimattoman lämmityksen vuoksi. Lämmityksen olivat ennen suorittaneet yläluokan järjestäjät, mutta jättäneet pesänluukut auki ja pesän edessä olevat tuohiset kuivat klapit olivat oivallisia sytykkeitä pesästä pudonneille hiilille. Klapien kannossa saivat oppilaat edelleenkin avustaa. Muurin vasemmalla puolella seinällä oli lukujärjestyksen paikka, siinä se aina oli. Oven puoleisessa takanurkassa oli suuri puinen laatikko jossa säilytettiin suuria pahvisia värikuvia tällöin esille ja tavattoman mukavasti ne tuntia aina piristivätkin, siihen aikaan ei viel uneksittukaan dia- tai heittokuvista. Missähän nämäkin taulut nykyisin  lienevät? Ne olivat hyvien taiteilijoiden tekemiä.

Takaseinällä keskellä oli kaappi, jossa yläosassa oli laseilla varustetut ovet, näiden ovien takana oli fysiikan opetukseen tarkoitettuja välineitä. Siellä oli rikkinäinen höyrykone, kuumennettava rautapallo ym. muuta kamaa joita ei yleensä käytetty. Alaosan kaapissa oli vihkoja ja kaikenlaista paperitavaraa mm. käyttämättömiä koepapereita. Tämän kaapin vieressä oli musta koristeellinen kaappi, jonka ovessa oli myös lasit, siinä sijaitsi ns. kansankirjasto. Kaappi oli aivan täynnä vanhaa hyvää kirjallisuutta. Luin sen läpi pariinkin kertaan koulusta päästyäni. Missä lienevät nämäkin kirjat? Ne olisivat historiallisesti hyvinkin arvokkaita nykyisin.

Vasemmalla etunurkassa oli sitten Hirvelän urkuharmooni, Pälve soitteli sitä aina aamu- ja iltahartauksissa. Laulunopetuksessakin sitä käytettiin, se oli aina naisopettajan hommia. Pälve ei siinä asiassa kait luottanut omiin kykyihinsä. Muistan vieläkin ensimmäisen laulun joka minulle sen avulla opetettiin, se oli : Täällä pohjantähden alla. Olen sitä vuosien varrella kuullut ja laulanutkin monissa tilaisuuksissa, eikä se ole vieläkään pahemmin rupsahtanut.

Luokassa oli kolme jonoa yhden istuttavia pulpetteja ja muurin edessä yksi jono kahdenistuttavia vanhan mallisia pulpetteja. Yleinen istumajärjestys oli, pienimmät eteen ja isommat taakse. Ei kuitenkaan sääntöä ilman poikkeusta, joukossa oli aina joku joka oli jäänyt parantelemaan numeroitaan, kertaus on opintojen äiti. Oli myös sellaisia ”tirannia” poikia, joiden energia ei millään tahtonut tunnin aikana pysyä aisoissa, sellaiset istutettiin näihin kahden istuttaviin pulpetteihin ja viereen pantiin joku jämerän tuntuinen tyttö, jonka olemus oli omiaan hillitsemään liikoja pyrkimyksiä. Olihan siinä iässä melko kaameaa joutua istumaan tytön viereen, joten opettajan käyttämä metodi ei ehkä ollut niinkään huono.

Tälläisissä oloissa se viisastuminen silloin alkoi. Monta mutkaa siihen sisältyi sen neljän vuoden aikana, mutta niistä voidaan tarinoida myöhemmin.

Jaakko, Vahalahtilainen

Sarkolan kesämessut 1993

Sarkolan kesämessujen kävijämäärä, n. 600 henkeä, oli Sarkolassa ennennäkemättömän
suuri. Vieraskirjassamme oli nimiä Itävallasta asti. Suuri henkilöautomäärä aiheutti
pysäköintiongelmia, ensi vuonna (Sarkolan kesämessut su 17.07.) pysäköinninohjaus
tulee olemaan paremmin järjestettyä. Pyydämme pysäköintialueeksi mm. koulun pihan.
Tervetuloa ensi vuonnakin vieraaksemme!

Kylämme yrittäjät olivat kiitettävästi mukana kesämessuillamme ja saivat markkinoituakin
tuotteitaan. Periaatteemme oli ja on ensi vuonnakin, että näytteillä ja myynnissä
ainoastaan itsetehtyjä tuotteita. Auto- ja muut korjaustarvikkeet ovat tietysti poikkeus,
mutta nehän kuuluvat kylämme yrittäjyyteen. Rihkamatavara ei kuulu Sarkolan
kesämessuille. Kotileivonnaiset leivottiin talkoilla, seura osti suuremman erän jauhoja,
sokeria ja kananmunia ja niistä leivottiin monenlaista maistuvaista myyntipöydälle. Kiitos
kaikille leipojille. Leivonnaiset myytiin parissa tunnissa loppuun. Valitettavasti jouduimme
myymään ”ei oota” monille myöhemmin iltapäivällä tulleille vieraille. Aistimme hienoista
pettymystä ilmassa. Leivonnaisita, kotijuustosta ja arpajaisista tulot tulivat Suoniemen
maa- ja kotitalousseuran hyväksi. Ensi vuonnakin kotileivonnaisten myynti on järjestävän
seuran nimissä, koska toimiaksemme ja kiinteistöjemme ylläpitämiseksi tarvitsemme
varoja. Tulot menevät siis kyläläisten hyväksi. Kesämessut ovat tällä hetkellä tärkein
varainhankintamuotomme. Kiitos suurilukuiselle talkooväelle, että tämä on onnistunut.

Useat messuvieraat tulivat Päivölään syömään, olihan meillä Aini Alasen ja Aili Kunnaksen
keittämää herkullista klimppisoppaa, jälkiruoaksi saattoi ostaa makoisan palan
raparperipiirakkaa kahvin kera. Pikkueläimet kiinnostivat tänäkin vuonna, sateen ja
ukkosen paukkeen johdosta päivä ei ollut paras mahdollinen eläinten taputtelulle. Lahden
Jenni-Leenan Paukulla käytiin sateesta huolimatta ratsastamassa.
Raili Ylisen valokuvaamia Sarkola-dioja katsomaan oli välillä jonoa, muutkin esillä olleet
valkokuvat kiinnostivat kovasti. Eeva Kauran posliinimaalaus keräsi väkeä taiteilijan
ympärille. Työväenopiston perinnekäsityöpiirin ja posliininmaalauspiirin kauniita töitä
ihasteltiin. Saarion Aili hallitsee monen taidon ohella oikean vihdan teon ja monia
vihtakysymyksiä hän saikin vastattavakseen työnäytöksensä aikana.
Tauluja, poppanoita, neulevaatteita, silkkitöitä, mattoja, collegevaatteita, luonnonväreillä
värjättyjä villalankoja, villasukkia, mansikkapipoja, käsintehtyjä kortteja jne.
katseltiin, koeteltiin ja ostettiin. Talkkunajauhoja, tomaatteja, mansikoita, jauhoja
ja jopa uutta maitoa myytiin kotiinvietäväksi. Kylällämme on niin paljon eri alojen
asiantuntemusta ja osaamista, edellä mainittujen lisäksi; (autojen varaosamyyntiä, sahojen
palveluita, metalliverstaita, pitopalvelua, jopa orkesteri käyttöömme sekä metsästys- ja
kalastuspalvelua), että toivon yhteistyön jatkuvan. Jonkun kyläläisen uusi tai vanhakin idea
voi puhjeta esille talven aikana, tervetuloa esittelemään sitä ensi kesän messuille.
Nokian miniharmonikatkin elävöittivät tapahtumaamme musiikillaan ja monet ennen
kotiinlähtöä poikkesivat maistamaan Alasen Erjan paistamia muurinpohjalättyjä.

Erilaisia messutunnelmia on noin 600 kappaletta. Toivon, että suurimmallle osalle
jäi mieluisan ”ahdas” mielikuva tapahtumasta, niin että yhdessä se rakennetaan ensi
vuonnakin.

Hilkka Jokinen

Urheilua ja kilpailutoimintaa Suoniemellä

Nina Aarnivirta ja Hilkka Jokinen kävivät tapaamassa talousneuvos Oiva Rainiota hänen
kodissaan Ruolahden Lintasella 22.10.1993.

Olin urheilumies. Olin kuulunut jo vuonna -34 Turun Urheiluliiton johtokuntaan Turussa ja sitä ennen poikaurheilutoimikuntaan useita vuosia ja viisi vuotta kirjoitellut Turun Urheiluliiton jäsenlehti Kisatorveen artikkeleita urheilusta. Olin suorittanut kymmeniä urheiluneuvojakursseja. Vuonna -33 osallistuin Suomen ensimmäiselle yleisurheiluvalmentajakurssille, joka pidettiin Nokialla. Asuimme Seurahuoneella ja harjoittelimme nykyistä Kumitehdasta vastapäätä olleella 250 metrin hiilimurskaradalla. Valmentajan jatkokurssin suoritin Vierumäellä -35 ja vielä hiihdon neuvojakurssin samassa paikassa valmentaja Veli Saarisen johdolla vuonna -39.

Sain lehdistä lukea, että Suomen suurkisat pidetään vuonna -47 Helsingissä. Mieleni teki sinne, mutta ei ollut seuraa johon nojata, niin ajattelin että perustetaanpas Suoniemelle urheiluseura. Helmikuussa 1947 Suoniemen Viri perustettiin, sitten alkoi valmentautuminen näihin Suurkisoihin. Täältä sain kokoon tusinan verranpoikia ja saman verran tyttöjä Suoniemen aseman seudulta. Tyttöjä johti Mailis Vähätupa. Meidän pihalla harjoiteltiin ja koulunpihalla ja niin mentiin ja marssittiin Kansallismuseon ohi stadionille. Virin kautta jouduin SVUL:n Satakunnan piirin johtokuntaan ja sen koulutusvaliokunnan puheenjohtajaksi pariksikymmeneksi vuodeksi ja myös Helsingin Olympialaisiin toimitsijaksi. Olin Suomen yleisurheilujoukkuaan ainoa yhteysmies ja sen takia tämä vakanssi, kun tunsin henkilökohtaisesti jokaikisen Suomea edustavan urheilijan. Vielä vuonna -56 osallistuttiin
Suomen Suurkisoihin Virin merkeissä, siitä on muistona kunniakirja.

Lähdin siitä, että jokainen Vahalahden koulun oppilas oli jäsen. Meillä pidettiin hiihtokilpailuja monen vuoden aikana melkein joka sunnuntai. Meidän pirtin pitkän uunin pesän ääressä tervattiin sukset, sitten kilpailtiin ja juotiin mehut päälle. Innokkaita olivat hiihtämään mm. Paavo ja Pntti Hakala, Tauno Melleri ja Matti Salonen. Itse olin vielä ikämiesten sarjan voittaja vuonna -55, palkinnoksi sain tupakansytyttimen, joka minullaon vieläkin tallella.

Oli iltamia ja eri tilaisuuksia, mm. Matti Järvinen on käynyt Virin tilaisuudessa Päivölässä. Sitten oli seitsenmiehinen orkesteri Virin jäsenistä tai ei. Pianoa soitti kanttori Matti Saari, haitaria Mauno Mattila, viulua soittivat Lea ja Heikki Hyvämaa ja minä itse, rumpuja Matti Suni ja seitsemäs oli joku, jota en muista. Iltamia pidettiin yhtenään, tanssijoita riitti ja tupa oli aina täynnä. Virillä oli tanssilava Kuloveden Hanhisaaressa, siellä pidettiin tansseja.

Hiihtokilpailuja pidettiin myös Suoniemen aseman puolella. Muistan, että joskus Hannu Mattila otti Mattilan hevosen ja minä Lintasen hevosen ja vietiin muksulauma jäätä pitkin hiihtokilpailuihin. Juoksukilpailuja pidettiin tuolla maantiellä ja koulun pihalla, Jorma Mattilakin oli semmonen 11,6 mies satasella.

Nuorisoseura järjesti pyöräilykilpailun Sarkola-Nokia-Tottijärvi. Kilpapyöräsarja ja tavalliset pyörät olivat erikseen, Arvo Hakala oli aina mukana tavalliset pyörät-sarjassa. Tämä kilpailu herätti paljon huomiota pyöräilypiireissä ja kaikki Tampereen alueen kilpapyöräilijät olisivat halunneet liittyä Suoniemen Virin jäseniksi, muualla kun ei ollut vastaavaa toimintaa.

Samaan aikakauteen kuuluivat talviset kilpa-ajot Sarkolanlahdella, minä olin mm. ajanottajana ja muissa toimitsijatehtävissä. Useita kymmeniä hevosia kilparattaineen oli parhaimpaan aikaan mukana, vielä oli ns. kirkkorekisarja jossa tavalliset talonjussit saivat mitellä voimiaan hevostensa kanssa. Erkkilän talossa järjestettiin palkintosijat ja syötiin hyvät päivälliset monena vuotena. Hevosmiesten iltamat oli Päivölässä ja siellä jaettiin palkinnot, palkinnot oli rahapalkintoja. Vedonlyöntiä ei ollut, ainakaan julkisesti.

Virin puheenjohtajana oli -55 Lötjönen ja -56 Mauno Ala-Heikkilä ja siihen se sitten rupes tyssähtään koko toiminta. Virin toiminta katsottiin päättyneeksi kun Suoniemen kunta liitettiin Nokian kauppalaan vuoden 1973 alussa. Kuloveden pohjoispuolelle perustettiin Suoniemen Virin kyläosasto, Kuloveden osasto vuonna -47. Kuloveden Kulo on Virin peruja ja se toimii edelleen ja nauttii kaupungin avustusta. minä päätin Virin puolesta lahjoittaa Virin osuuden Päivölästä Nuorisoseuralle.

Suoniemen kirkon 150-vuotisjuhlissa vuonna 1953 paljastettiin sankarihautaristi. Enkelin kuva hautaristissä tarkoittaa ylösnousemusta. Eniten surettaa se, että sankarihautaristin läheltä on myöhemmin hävitetty ne kolme lipputankoa ja kolme tervapataa, jotka kokonaisuuteen alunperin kuuluivat. Tervapadoissa pidettiin tuli tiettyinä päivämäärinä. Se oli Ilmari Wirkkalan luoma kokonaisuus, jonka olisin suonut säilyvän.

Muistiin nauhalta merkitsi

Hilkka Jokinen

Lisätietoja