Onko luontomme köyhtymässä

Saatuamme ihailla komeita joutsenia Niemojoen suulla tänä keväänä, ei lähimenneisyydestä heti muistu mieleen vastaavaa joutsenpaljoutta täällä nähdyn. Vertailussa voitaisiin ajatella ent. Suoniemen kunnan Kuloveden eteläpuolta, vertailuaikana voitaisiin käyttää varttuneemman väen käyttämää sanontaa ”sotien jälkeen” eli noin 50 vuotta taaksepäin. Eläimistöstä on monilla tahoilla havaintoja ja muistikuvia, joten ajatellaan asioita eläimistön kannalta tästä hetkestä taaksepäin, mitä muutoksia on tapahtunut. Mitä eläimiä on paikkakunnaltamme merkittävästi vähentynyt tai kokonaan jo hävinnyt. En toki tiedä kaikkia, mitä eläimistössämme on ollut noin 50 vuotta sitten, mutta tukeudun vanhemmilta ihmisiltä kuulemiini muistikuviin sekä omiin havaintoihini myöhemmiltä ajoilta.

Kadonneisiin lajeihin kuulunee esim. ruisrääkkä joka lienee oudoksunut uusia viljelymenetelmiä. Vähentynyt on myös liito-orava ja myös tavallinen orava, siitä runsaudesta mitä mm. sotien aikana on ollut. Siili oli myös vielä jokin aika sitten pihoissa tavallinen näky, mutta kotipihassani en ole sitä vuosiin tavannut. Tuulihaukkaa ei ole näkynyt kesäisin siinä runsaudessa kuin ennen. Kottaraiskanta oli heikoilla mutta nyt se on jonkin verran runsastunut. Metsiemme komea ilmestys, metso, on lisääntynyt jonkin verran kannan oltua tosi vähissä. Vesikko on hävinnyt niin meiltä kuin koko Suomesta, myös piisami on tällä hetkellä vähentynyt Kulovedestä huomattavasti. Piisamin häviämiseen lienee osasyynä se, että niitä ei vähennetty pyydystämällä tarpeeksi, kanta kasvoi liian suureksi ja ravinnon vähyyv karkoitti piisamit. Kalakanta on yleisesti vähentynyt, mutta esim. sellainen rantamatalikossa kivien alla piileksinyt kivisimppu, jota pikkupoikana sanoimme kivennuoliaiseksi, on ainakin Vahalahden rannan kivikosta hävinnyt tyystin. Sanasjärvestä hävitti rutto rapukannan joka oli ikävä menetys, ravustus oli mielenkiintoista vaikka saaliit eivät suuria olleetkaan.

Tässä oli miinuspuoli eläimistöstämme, noin äkkiä mietittynä. Kokonaan hävinneitä tai vähentyneitä lajeja on onneksi aika vähän. Useimpiin lajien vähentymisiin on syynä elinympäristöjen muutokset tai välillisesti ympäristömyrkyt ym. Paljon on syytetty mewtsästäjiäkin että he vähentävät eläimet olemattomiin, mutta tässäkään tutkiskelussa ei ole sellaista lajia joka olisi metsästyksestä kärsinyt. Metso on vähentynyt lähinnä metsien muutoksen myötä, metsästykseltä se on etelä-Suomessa ollut jo pitkään rauhoitettuna.

Ajatellaanpa sitten ollaanko päästy plussanpuolelle eläinkunnan suhteen. Riista- ja petoeläimistä voidaan helposti todeta, että uusia tulokkaita meillä on mm. supikoira ja minkki. Ilves on meillä jo yleinen, talvisin ilveksen jäljet ovat miltei joka päiväinen näky. Jopa karhu hiippailee jossain Sarkola-Tottijärvi-Taivalkunta välimaastoissa. Vanha hämyveikko, huuhkaja sinnittelee edelleen  pesimäpaikoillaan, ompa kalasääskenkin nähty kaartelevan kesäisin Kuloveden yllä kalastelemassa ja tiedetään sen jopa pesivän paikkakunnallamme. Vanhempi väki muistaa sota-ajan olemattoman pienen hirvikannan, nyt niitä sarvipäitä pitää todenteolla pyrkiä tutkimaan ja määrällisesti rajoittamaan, että kanta saataisiin määrällisesti pysymään sopivana. Valkohäntäpeuralla on pysyvä kanta ja sen on huomannut myös ilves. Metsiimme on viime vuonna muodostunut myös vankka näätäkanta. Näädän jälkijotoksia näkyi viime hirvenmetsästyskauden aikana lumilla todella runsaasti. Myös suden jäljet havaittiin tänä kevättalvena Kuloveden jäällä. Joitakin vuosia sitten Sarkolassa on nähty sellainenkin kulkija kun villisika, jos se leviää Suomen metsiin uudeksi asukkaaksi, voidaan siitä saada kiintoisa riistaeläin mutta myös harmillinen tuholainen maanviljelykselle ja myös muulle riistalle. Itänaapurissa oli jo kotipuutarhat aidattu vankoilla rauta-aidoilla villisian varalta, olisikohan käytetty sen kuuluisan rautaesiripun palasia, mene ja tiedä. Melossa lätystelee saukko, saatanee tavata lähivuosina meilläkin. Linnuissa uusia tulokkaita lienee vähemmän, satunnaisia haikarahavaintoja on viime vuosina tehty Kulovedellä ja tämä alussa mainittu laulujoutsen on levittämässä
elinaluettaan maassamme, saas nähdä koska ensimmäiset parit pesivät Sarkolassa. Haukoista, rusko- ja sinisuohaukkoja on näkynyt viime vuosina runsaammin. Pikkulintukannoista en osaa sanoa, koska niissä on paljon toistensa kaltaisia lajeja.

Tässä oli pluspuoli eläinkunnastamme pikaisesti ja pintapuolisesti tarkasteltuna, taidetaanpa päästä hieman voitonpuolelle vanhoihin aikoihin verrattuna. Voimmekohan tässä tapauksessa puhuakaan ”vanhoista hyvistä ajoista” on tietysti makuasia. Varmasti monta seikkaa ja havaintoa eläimistämme jäi käsittelemättä, mutta niistähän voidaan keskustella vaikka jossain kylän yhteisessä tapahtumassa.

Arto Lehtelä

Lisätietoja