Suoniemen vaiheita

Kokemäenjoen vesistön toisen keskusjärven, kauneudestaan ylistykset saaneen Kuloveden kolmia jakama Suoniemi edustaa luontonsa puolesta satakuntalaisen ja hämäläisen maiseman limittäistymää. Ihmisen aikaisemmissa elintapakuvioissa Kulovesi aina 1950-luvulle saakka oli kulkuväylä ja yhdistävä tekijä. Maakulkuneuvojen syrjäytettyä peruuttamattomasti täkäläisen sisävesiliikenteen, muodostui Kulovedestä erottaja, vaikeuttaja ja vieraannuttaja.

Seudulta löydettyjen kivikautisten esineitten perusteella voidaan ensimmäisen ihmisen vaeltaminen näissä maisemissa ajoittaa ainakin 3500 vuoden taakse, mutta yhtä mahdollisesti ihan 2000 eKr. vaiheille. Ensimmäisten jälkien jättäjä Suoniemen kukkuloilla oli indoeurooppalaisten kasvatteja. Varsinaiset saamelaiset tulivat vasta heidän jälkeensä tekemään tulisijan merkkinsä mm. Kiimäläm kallion kiepanteihin ja jättämään kielenvihjeitä paikannimiin, kuten Siuro, Lapinkorpi, Naakonkolu ja Kuovasen kari ym. Eräät tutkijat ovat olleet halukkaita paikantamaan itse Kalevalan Väinämöisenkin asumat näille main. Ajanlaskumme ensimmöisen vuosituhannen lopulla alkoi nykyisen Suoniemen asuttamisen aika. Kulovesi sai toimia suurelle osalle läntistä Suomea silloin saapuneen ensiasujamiston vaellustiellä risteysasemana, suunnanjakajana Kokemäenjoen vesistön eri latvavirroille. Eipä ole vailla perää sekään puhe, että Suoniemi on Nokian ja Tampereen iki-iäkäs pikku äiti. Suoniemelle muodostui kaikkiaan 9 kylää: Kauniainen ja Kulju samannimisten kastanoitten ympärille Pohjois-Suoniemellä, Mouhijärven reitin ja Kuloveden väliselle niemekkeelle eli Länsi-Suoniemelle: Pakkala, Tyrisevä ja Urmia. Etelä-Suoniemelle Ruolahti, Sarkola, Suoniemi ja Vahalahti. Vanhimmat näistä kylistä ovat Sarkola, Vahalahti ja Tyrisevä.

Väkiluku on koko ajan, karjalaisen siirtoväen ensimmäistä evakkovuotta lukuunottamatta, pysytellyt alle 3000:ssa. Elinkeinorakenteen menettäessä maatalousvaltaisuutensa ja yhä useampien perhekuntien 1960-luvun alussa alkaessa saamaan toimeentulonsa teollisuudesta, pääasiassa Nokialta ja Tampereelta, sekä palveluammateista, Suoniemi muuttui muuttotappiolliseksi. Historiallisesti yleistä suuntaa noudattaen Suoniemenkin kunnallinen kehitys sai alkunsa kirkon helmassa. Vuonna 1658 Suoniemi nimettiin emäseurakunnastaan Karkusta saarnahuonekunnaksi, v. 1729 kappeliseurakunnaksi, 1868 itsenäiseksi kunnaksi ja vuonna 1942 itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi. Näin ollen Suoniemen kunnallinen itsenäisyys kesti 104 ja seurakunnallinen 30 vuotta.

Pienten kuntien, kuten Suoniemikin oli mahdollisuuksiaan punnitessaan ja asukkaidensa parasta etsiäkseen, turvauduttava 1970-luvulla monille instituutioille ominaiseen loppuratkaisuun, fuusioon. Tyrisevän kylä sen asukkaiden toivomuksen mukaisesti liitettiin 01.01.1972 liitettiin Karkun kuntaan. 27.01.1972 Valtioneuvosto antoi Suoniemen ja Nokian kunnanvaltuustojen yksimielisen esityksen perusteella, päätöksen Suoniemen kunnan lakkauttamisesta ja sen alueen liittämisestä 01.01.1973 Nokian kauppalaan. Tehtävänsä täyttäneenä museoitui vuoden 1972 päättyessä Suoniemen vaakunakin, jonk sisäministeriö oli vahvistanut 13.06.1955. Sen Kulovesi-aiheisen symboliikan selitys kuuluu: Sinisessä kentässä kaksi hopeista, alaista, aaltokoroista hirttä, joiden yläpuolella kultainen liekki.

VAIKKA AIKA VIEKIN SUKUPOLVET MENNESSÄÄN,
LIEKKI MAHTAVINKIN SAMMUA SAA.
KUULAS KULOVESI TÄÄLLÄ ON JA TÄNNE JÄÄ,
SÄILYY KAUNIINA SUONIEMEN MAA.

Eero Järventaustan kirjoituksista, Suoniemen kunnan Kunnalliskertomuksesta vuodelta
1972, lyhennellyt Hilkka Jokinen.

Lisätietoja